Kupiaisen kauppaa Kiteellä vuodesta 1947

 

17 kauppaa ja palvelua saman katon alla

Etusivu     Ajankohtaista     Arkisto     Kauppakeskus     Kauppa     Historia


 
  Lauantai 23.12.2006, Koti-Karjala

Nuorille hyvä joululahja

- Supermarket Kupiainen sai Kiteen 375-vuotisjuhlan yhteydessä kaupungilta tuhannen euron suuruisen kannustuspalkinnon.
Palkinnon perusteluissa Kupiaisen perheyrityksen todettiin kantaneen merkittävällä tavalla vastuuta me -hengen rakentamisesta ja yhteisöllisyyden edistämisestä.
 
 
 


Petri ja Martti Kupiainen lahjoittivat kaupungilta 375-vuotisjuhlan yhteydessä saamansa lahjasekin Päihteetön yläaste -kampanjaan. Rahat käytetään ensi lauantaina Huvikeskuksessa pidettävän discon järjestelyihin. Lahjoituksen ottivat vastaan sivistysjohtaja Ulla Huhtilainen sekä poliisin edustajina Taija Tynkkynen ja Antero Tykkyläinen.

 
 
Palkinnon perusteluissa Kupiaisen perheyrityksen todettiin kantaneen merkittävällä tavalla vastuuta me -hengen rakentamisesta ja yhteisöllisyyden edistämisestä.
Palkitsemisperusteissa mainittu arvomaailma tuli hyvin esiin kuluneella viikolla, kun Kupiaiset lahjoittivat kaupungilta saamansa shekin poliisin viime syksynä Keski-Karjalassa käynnistämään Päihteetön yläaste -kampanjaan.
Lahjoitusvaroilla järjestetään Kiteellä Huvikeskuksessa ensi lauantaina, 30. kuluvaa kuuta nuorten disco-ilta, johon toivotetaan tervetulleiksi kaikkien Keski-Karjalan kuntien nuoret. Discoon on vapaa pääsy. Yksi ehto sisäänpääsyyn kuitenkin on: discoon on tultava selvin päin.
Discon käytännön järjestelyissä ovat mukana poliisi sekä kaikki Keski-Karjalan kunnat. Ajatuksena on, että naapuripitäjistä järjestetään Kiteelle yhteiskuljetus.
Hauskanpidon lomassa discossa jaetaan päihteettömyyteen liittyviä tietoiskuja sekä pidetään kaikkien läsnäolijoiden kesken arpajaiset. Tarjolla on paljon hyvin palkintoja, Kiteen kaupungin sivistysjohtaja Ulla Huhtilainen vihjaa.
Kauppias Petri Kupiaisen mukaan lahjoituksen kohdetta ei tarvinnut pitkiä aikoja miettiä.
- Nuorisosta välittäminen kuuluu arvomaailmaamme. On hienoa, että tällaisia tapahtumia järjestetään. Haluamme omalta osaltamme olla tukemassa Keski-Karjalan nuorten päihteetöntä elämää nyt ja tulevinakin vuosina, hän sanoi.
Poliisin puolella Päihteetön yläaste -kampanjaa vetävät Taija Tynkkynen ja Antero Tykkyläinen totesivat lahjoituksen tulevan syvään saumaan.
- Tämä on todellinen joululahja. Nuorille pitää olla toimintaa ja tarjota mahdollisuus päihteettömään ilonpitoon. Lahjoituksen turvin voidaan nyt järjestää juuri sitä ohjelmaa, mikä heitä eniten kiinnostaa, he iloitsivat.